Teemu Elon Puhuvat Eläimet


Downstairs


Euforia


Cosmobile


Tuomas Skopa


The Celene


Poutatorvi













Synopsis

Kelorock on Eurajoella järjestettävä rockfestivaali. Tapahtuman ideana on esitellä yleisölleen potentiaalisia ja persoonallisia rockyhtyeitä, joista kuullaan vielä. Vuosien varrella Kelorockissa ovat esiintyneet mm. Disco Ensemble, Eleanoora Rosenholm, Sydän sydän, Major Label ja Rites of the Youth, Jaakko&Jay. Musiikkiyhdistys Karkki&Parelma ry:n Vuodesta 2003 järjestämä tapahtuma on tunnettu lämminhenkisestä minifestaritunnelmastaan. Piän o kaunist.

Vuonna 2009 Kelorock muuttui sisätapahtumasta ulkofestariksi. Tapahtuma on ikärajaton ja ilmainen.


Aikataulu

Lisäksi kakkoslavalla esiintyy kahdesti Tuulia.

Mahdolliset muutokset valitettavia mutta mahdollisia.


Sijainti

Kelorock järjestetään Eurajoella, paikallisen kulttuuritalon (Voltti-Talo) nurmialueella.

Eurajoki sijaitsee Porin ja Rauman välillä 8-tien varrella. Harjavallasta ja Nakkilasta paikalle pääsee helposti Panelian ja Sydänmaan kautta. Tien numero tätä reittiä pitkin on 2710. Tarkempia ajo-ohjeita kannattaa tutkia ennen lähtöä esimerkiksi Google Maps -karttapalvelun avulla jos olet yhtään epävarma reitistä. Kyltit Eurajoelle molemmista suunnista tultaessa ovat hyvät. Myös Kelorockin omia opasteita on sijoitettu strategisiin paikkoihin. Voltti-Talo sijaitsee aivan Eurajoen keskustassa, Kirkkotie -kylänraitin varressa, osoitteessa Tohtorinpolku 2:ssa.


Liikkuminen

Julkisilla kulkuneuvoilla Eurajoelle pääsee Porin ja Rauman suunnasta kätevästi bussilla. Katso tarkemmat tiedot ja aikataulut matkahuollon sivuilta. Junalla lähimmäksi Eurajokea pääsee hyödyntäen VR:n junabussi-yhdistelmää, joka tulee Raumalle.

Pyörällä paikalle pääsee kätevästi. Pyöräparkki löytyy Voltti-talon pihalta johon autoja ei saa tuoda.

Paikan päälle on kuitenkin mahdollista tulla omalla autolla. Aivan tapahtumapaikan läheisyydestä löytyy Kelorockin parkkialue. Opasteet ohjaavat perille.


Majoitus

Kelorock ei tänä vuonna järjestä majoitusta.

Majoitusta tai leirintäpaikkaa voit tiedustella Hotel Restaurant Crystalista sekä Verkkopuistosta.


Palvelut

Kelorockia lähinnä olevat ruokakaupat K-supermarket Eurajoen Portti ja S-Market sijaitsevat Eurajoen keskustassa alle kilometrin päässä. Parin askeleen päästä festivaalialueesta löydät myös Selen Kebab Pizzerian.


Esiintyjäksi

Esiintyjähaku vuodelle 2010 on päättynyt.


Talkoolaiseksi

Kelorock toivottaa tänäkin vuonna talkoolaiset tervetulleiksi tapahtumaan! Tarjolla on talkoohommia järjestysmiehille sekä yleisapua/kokoamista/purkamista jne. Kysy lisää:

karkkiparelma (at) gmail (dot) com

Kaikille talkoolaisille tarjoamme lämpimän ruuan sekä kahvia ja tietysti omat karonkkabileet!