Euforia
Eurajoen oma Euforia työstää parhaillaan kauan odotettua debyyttialbumiaan kolmen julkaistun EP:n jatkeeksi. Pitkän linjan alternative- ja poprockvaikutteinen nelikko on parin viimeisen vuoden aikana löytänyt oman linjansa tummanpuhuvien soundien, melodiakulkujen ja särmikkyyden keskeltä, ja hionut sointinsa todella vakuuttavaan kuntoon. Energisestä Euforiasta huokuu vilpitöntä omanlaisen musiikin luomisen iloa ja tasaiseen tahtiin keikkailleena se osaa temmata yleisönsä ylös tantereesta varpailleen. Keikka tulee jälleen olemaan yksi Kelorockin kohokohdista!myspace: http://www.myspace.com/euforiaband
French Films
Post punkiin ja duurivoittoiseen garagerockiin kallellaan olevalla French Filmsillä on vetoa jo kaukana ulkomailla. Toukokuussa kymmenen keikan Euroopankiertue vie vuonna 2010 yhteistyönsä aloittaneen viisikon muun muassa Italiaan, Itävaltaan ja Saksaan. Toinen päivä heinäkuuta keikkalistalla on niinikään eksoottinen Eurajoki, jonka tunnetusti laatua vaativa yleisö tullee olemaan haltioissaan näiden helsinkiläismiesten tarjoamasta indiepoljennosta. French Films julkaisi keväällä ensimmäisen EP:nsä "Golden Sea", ja huhujen mukaan levityssopimuksia hierotaan jo Yhdysvaltojen ja Japaninkin suuntaan. Kyseessä saattaa olla siis iso palanen suomalaisen rock-musiikin viennin tulevaisuutta!myspace: http://www.myspace.com/frenchfilmsofficial
Six Minutes After
Suomen epävirallisesta angstikaupunki Harjavallasta ponnistava trio yhdistelee musiikissaan 60- ja 70-luvun rokkia omaan kieroon ja särisevään soundiinsa. Nosteessa oleva bändi perustettiin vuonna 2008, jonka jälkeen se on julkaissut kaksi omakustanne -EPtä, viimeisimpänä tämänvuotinen "Do You Want to Hear More?". Bändi on keikkaillut tiheään tahtiin, ja se tunnetaan livetilanteessa intensiivisestä energisyydestään. Six Minutes After edustaa Suomen mittakaavassa lupaavia tulevaisuuden nimiä, ja jos tähdet osuvat kohdalleen, valmiudet löytyvät valtionrajojen ulkopuoliseenkin toimintaan!myspace: http://www.myspace.com/sixminutesafter
Fast Elephant
Pääkaupunkiseudulta Kelorockiin saapuva ska-punkkarikuusikko saattaa viedä kuuntelijansa jalkakontrollin tavoittamattomiin sfääreihin keikkansa ajaksi, ja siinä samalla mahdollisesti rationaalisen ajattelukyvynkin. Ska-punk, toki, mutta Fast Elephantin musiikissa on havaittavissa valtava määrä vivahteita moniin muihinkin tyyleihin kuten funkiin, suomalaiseen melankoliaan ja uusimmalta levyltä saadun maistiaisen perusteella jopa reippaaseen ja ryysyiseen romaanirytmiikkaan! Luvassa on siis jotakin, mitä Kelorockissa ei varmasti ole ennen nähty.myspace: http://www.myspace.com/fastelephant
Improvisaatioduo Katriinamies
Kokeelliseksi folkiksi omaa musiikkiaan kuvaileva trubaduuriduo Katriinamies vastaa yleisön viihtyvyydestä kulttiaktien areenalla, Kelorockin ainutlaatuisella kakkoslavalla. Nämä miehet käyttävät kaksi ääntä ja kitara-pohjaisessa esiintymisessään vakuuttavia improvisointitaitojaan ja kytkevät yleisön kanssa tiiviin interaktion laulettavien kappaleiden aihepiirejä selvitellessään. Mikäli haluat tietää enemmän Katriinamies -ilmiöstä ennen Kelorockia, kannattaa kuljeskella Seinäjoen Törnävänsaaren alueella viikkoa ennen juhannusta, saatat nimittäin törmätä kyseisiin herroihin.myspace: http://www.myspace.com/katriinamies
url: http://www.katriinamies.com
Minä ja Ville Ahonen
Alunperin omilla demoillaan Kauko Röyhkän innostanut ja taustatuekseen saanut Ville Ahonen kokosi vierelleen Minä -nimisen bändin saadakseen tekemälleen musiikille uutta syvyyttä. Syksyllä 2010 ilmestyi debyyttilevy "Minä ja Ville Ahonen", joka pokkasi myöhemmin Femma-palkinnon oman sekä läheisten mielenterveyden pohtimiseen kannustavasta teosta. Minä ja Ville Ahonen upottaa kuuntelijansa unenomaiselle matkalle pakahduttavan kauniin ja melankolisen folkrockin syövereihin, mutta ei kavahda kaavojen rikkomista vaikkapa yllättämällä tanssittavalla instrumentaaliosiolla. Tämä keikka kannattaa nähdä itse, sillä sen kuvailemiseen ei välttämättä löydy edes sanoja.myspace: http://www.myspace.com/villeahonen
url: www.minajavilleahonen.com
The Souls
Jo pari vuotta pinnan alla väkevästi kuplinut The Souls luottaa perinteisen voimarockin parhaisiin avuihin. Trio kierouttaa 70-luvun suurille kumartavaa savuista hämysointiaan psykedeelisillä sivujuonteilla, unohtamatta kuitenkaan suoraviivaisen ja päällekäyvän rock-ilmaisun ajatonta tehoa. Vuonna 2009 yhtye tiputteli leukoja ympäri maan "Grand Confusion" -debyytillään, ja sai maineen suomalaisittain erittäin väkevänä ja rehellisenä tekijänä nuoremmalle sukupolvelle haastavassa genressä. Tänä kesänä The Souls saapuu Eurajoelle vakuuttamaan laatua janoavan Kelorock-yleisön, ja viemään heidät ajattomalle matkalle rockin kuninkuusluokan laitumille.myspace: http://www.myspace.com/thesoulsband
Deadline 9th May
Kiukaisista melodisen metallin maailmankartalle ryminällä ponnistava nelikko esittelee Kelorockin yleisölle nipun vauhdikkaan rullaavia, tummasävyisiä kappaleitaan. Nuorukaisten englanninkielinen musisointi vakuuttaa laatutietoisuudellaan paatuneemmankin metallimiehen, eikä täysi-ikäisyyden porttien rajamailla samoavan jäsenistön tulevaisuutta tämän bändin saralla voi odotella muuten kuin mielenkiinnolla. Todisteaineistoa Deadline 9th Mayn taidoista löytyy myös juuri valmistuneelta musiikkivideolta.myspace: http://www.myspace.com/deadline9thmay
youtube: I'm not here to stay -musiikkivideo











